sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Alla ja päällä



Remonttipuhteiden osalta viikonloppu meni enimmäkseen makasiinissa. Asemapäällikkö kaivautui jälleen lattian alle putkitöihin ja oli maan päälle tullessaan sen näköinen, että olisi elänyt ilman päivänvaloa vähän pidempääkin.

Itse maalasin kertaalleen pellavaöljymaalilla muuntajahuoneen eli tulevan kylpyhuoneen seinät . ”Ulkoseinät” ovat raakalautaa ja saavat olla samaisella pinnalla jatkossakin, joskin valkoiseksi maalattuna. Ylhäältä puuttuu vielä muutama lautarivi, sillä ennen tilassa oli tasakatto ja nyt laudoitus tehdään vinokattoon saakka. Nyt mietinnässä on mitä tekisimme nurkkalaudalle ja kylpyhuoneen ovelle; jättämmekö sellaiseksi vai käsittelemmekö jotenkin ?



Tulevan kylppärin ovi on käsittelemätön, eli lajissaan ainutlaatuinen tällä asemalla, jossa kaikki muut ovet on maalattu valkoiseksi. Näin ollen ovi kenties haluttaisiin jättää ilman maalia jatkossakin, mutta oven pinta on varsin likaiseksi pinttynyt ja kaipaisi ehkä jotain siistimistä. Tuo katossa näkyvä palkki saa todennäköisesti jonkin sortin kevyen tummennuksen pintaansa, joten ehkä ovelle voisi tehdä samoin ? 



sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Alapohjassa


Tänään kävin tutustumassa makasiinin alapohjaan, jossa asemapäällikkö on viettänyt viikonlopun putkitöissä. Yllättävän viihtyisää siellä olikin; ei kosteutta, eikä hajua. 

Makasiinin lattia on kyllä hieno alhaalta päinkin. Lattian koolaukset on tehty paksuista hirsistä, jotka kannattelevat lattiaa puolen metrin välein. Hirret tosin jäävät meidän toimesta tulevaisuudessa piiloon, sillä makasiinin eristämisessä lattian alle laitetaan vielä paperi, 40 cm ekovillaa sekä tuulensuoja, kunhan putkivedot saadaan ensin valmiiksi.

Perustukset näyttivät myös huikeilta, massiivisia graniittilohkareita, jotka on laitettu reilu pari metriä korkean betonivalun päälle. Eipä ole junat talon perustuksia heilautelleet, vaikka maa on tärissyt aseman vieressä jo 70- vuotta.




Maata vasten on ilmeisesti hirsien työstössä syntynyttä puulastua, joka on vielä lapioitava pois. Puulastun seasta löytyi kuitenkin aarre, joka kiinnitettiin odotussalin lippuluukulle.





maanantai 16. toukokuuta 2011

Juhlapäivä



Viikonloppuna meillä oli suuri ilo ja kunnia tutustua lähiseudun rautatierakennuksiin sekä tavata rautatierakennusverkoston jäseniä. On ollut hienoa huomata, että usein kohtuuttoman kauan ilman huolenpitoa jääneet rautatierakennukset ovat löytäneet niiden merkityksen ymmärtäviä uusia omistajia. On myös erittäin kiinnostavaa tavata eri taustoista tulevia ihmisiä, joilla on yhteinen mielenkiinnonkohde - ja näin jakaa rautatierakennuksiin liittyviä ajatuksia, kokemuksia sekä remonttivinkkejä.

Varpanen oli kevättapaamisen päätepysäkki ja pienimuotoisen grillikattauksen myötä juhlistimme samalla Varpasen aseman 70-vuotista taivalta. Päivästä tuli varsin ikimuistoinen ja Leijonien kiekkomestaruuden myötä juhlatunnelma jatkui pitkälle yöhön.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Ostetaan pyörä



Pääsiäisenä  siirrettiin pihalle makasiinin kätköistä löytynyt aarre, upea vanha resiina!


Kolmipyöräresiinastamme tosin puuttuu yksi pyörä, joten olisikohan teillä sellaista myytävänä?


sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Suomalaisen työn päivä


Asemapäälikkö aloitti aamun laatoittamalla (vaikka oli koko vapun selvinpäin). Muu poppoo vietti vappua lähinnä ulkotöissä. Siivousurakkaa laajennettiin pihan lisäksi rantametsikköön, joka on tällä hetkellä jokseenkin lohduttoman näköinen ryteikkö. Metsää ei ole hoidettu vuosiin ja roskia on surutta heitelty pitkin rantaa. Viinapullojen ja peltipurkkien lisäksi ainakin kolme kiukaan raatoakin on jo löytynyt.



Lisäksi rantametsästä kaadettiin viime syksynä saunamökin alta monta puuta, joten puu- ja risusavottaa on edessä koko kesäksi. Oksasilppuri meille on jo hommattu, mutta risukasat paisuivat jo niin valtaviin mittasuhteisiin, että päätimme kärrätä viikonloppuna pari peräkärryllistä risuja paikalliselle lämpölaitokselle.